tiistai 27. syyskuuta 2016

Jotain uutta

Muutos on aina välillä tervetullutta, jos ei muuten niin pelkästään jo vaihtelunkin vuoksi. Tälle blogille on tullut aika sanoa hyvästit nyt runsaan kuuden vuoden ja 475 kirjoituksen jälkeen. Mutta ei hätää, perustin saman tien uuden blogin. :) Tulethan jatkossa lukemaan myös sitä? Se löytyy tästä linkistä.


torstai 22. syyskuuta 2016

Syksyinen mökkiviikonloppu

Syksy on saapunut Helsinkiin. Olin viime viikonlopun mökillä Etelä-Savossa ja jo matkalla sinne metsämaisemat värjäytyivät syksyn keltaiseen, oranssiin ja punaiseen. Olinkin vähän pöllämystynyt kaikesta siitä syksyisyydesta, johon en vielä ollut kesäisessä Helsingissä tottunut. Vaikka aurinko paistoi ajoittain pilviverhon takaa, oli jo aika viileää kuten Helsingissä nyt tällä viikolla.


Vietimme monta tuntia metsässä, jossa ilma oli raikasta ja hyttysvapaata. Hirvikärpäsiäkään emme juuri tavanneet. Hakkuualueilla ja vähän vaikeakulkuisessa maastossa tarpoessamme tulimme isän kanssa keränneeksi 10 litraa puolukoita. Hyvä me! En yleensä välitä marjojen poimimisesta hyttysistä ja puuhan hikisyydestä johtuen, mutta tämä puolukkaretki oli erittäin mukava. Välillä pysähdyin valokuvaamaan syksyistä maastoa. Puolukat olivat valtavia!


Iltapäivällä saunoimme ja paistoimme makkaraa nuotiotulella. Jälleen oli aivan taivaallista, kun hyttysiä ei enää ollut häiritsemässä. Illalla paistoimme uunissa oman pihan omenista paistosta Valion uuniomenaohjeella. Pilkoimme omenat pieniksi, mikä lyhensi paistoaikaa. Yksinkertaista mutta hyvää!


Muistin jälleen miksi syksy on ollut pitkään lempivuodenaikani. Kesä on viime vuosina alkanut kirittää rinnalle, mutta kyllä syksyn väriloisto vaan on kiistämättömän upea.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Teepäivä Piikkipaatsaman kanssa

Vietimme viime kesänä alussa sattumalta Piikkipaatsaman kanssa päivän, jota olen alkanut sittemmin kutsua kuljeskelupäiväksi. Nyt kuljeskelupäiviä on takana jo neljä, joten voisi varmaan puhua tavasta tai perinteestä!

Konsepti on äärettömän yksinkertainen ja siksi varmaan niin ääliömäisen toimiva meille. Ideana on vain kuljeskella kahvilasta/ravintolasta/kuppilasta/baarista toiseen ilman minkäänlaista etukäteissuunnitelmaa. Paikat valikoituvat lähinnä sen mukaan millä seudulla ollaan tai mitä uusia paikkoja sattuu tulemaan mieleen.

Tavallaan tuntuu vähän höntiltä kirjoittaa jostain näin yksinkertaisesta asiasta, mutta elämme molemmat varsin aikataulutettua ja ohjelmoitua arkea. Omat päiväni täyttyvät kokouksista töissä ja usein vapaa-ajallakin on jotain ennalta viikkoja sitten sovittua ohjelmaa. Siksi tuollainen spontaani vapaus ja suunnittelemattomuus tuntuu harvinaisen virkistävältä.


Tämän kesän ensimmäiseen kuljeskelupäivään mahtui kolme "vierailua", joista Piikkipaatsama kirjoitti oman postauksensa täällä. Siitä päivästä erityisesti jäi mieleen Museokadun ihana Voffeli ja Kaffeli, jossa herkuttelin rapealla vohvelilla omenahillon ja kermavaahdon kanssa. Vahva suositus! Namnam! Kahvilassa on rauhallisen kotoisa tunnelma ja palvelu on sydämellistä.


Toinen vierailu kohdistui Plootuun, tai oikeammin siellä sisällä sijaitsevaan Ruplaan, mutta koska itse saimme etsiä sitä tovin vaikka seisoimme juuri kyseessä olevan osoitteen edessä, on ehkä parempi ohjata teidät muut suoraan Plootuun. Rupla on siis Plootun sisällä oleva kahvila. Ja Plootu on mielenkiintoinen sisustuskauppa Iso-Roballa. Kannattaa käydä, jos on hakusessa jotain uniikkia.


Lopuksi ajauduimme vielä Hernesaaren rannan Löylyyn. Ilma ei ollut parhain mahdollinen, mutta maisemat olivat hienoja ja rakennus arkkitehtuurisesti näkemisen arvoinen. Silloin ajattelin, että tänne pitää tulla joku kaunis aurinkoinen päivä, mutta enpä vaan koko kesän aikana ehtinyt sinne uudestaan. Hienoa silti, että tällainen kompleksi on rakennettu näin hienolle paikalle!




Toisen kuljeskelupäivän (josta Piikkipaatsama ehti jo raportoida täällä) vietimme huomattavasti paremmissa säissä loppukesästä. Tarkoitus oli tutustua "vain" Senaatintorin torikorttelitapahtumaan ja kierrellä pikkukauppoja sen ympärillä, mutta päädyimme lopulta neljään kahvilaan/ravintolaan. Sen lisäksi ehdimme kiertää ne pikkukaupatkin ja Lapuan Kankureilta löysin suloisen tummansinisen pallo-käsipyyhkeen. Poikkesimme ihanaan uuteen karkkikauppaan Sweet Story Candy Factoryyn, joka järjestää muun muassa karamellipajoja ja muita yksityistilaisuuksia. Kannattaa tutustua!


Välipalaa söimme El Fant -kahvilassa, jossa hurmaannuin kauniista astioista ja herkullisesta tuorepuurosta. Tunsin myös itseni hieman hipsteriksi siinä aurinkoisena lauantaina tuorepuuro edessä ihmisten ilakoidessa kaduilla. Elämä oli aikas kivaa siinä hetkessä. :)


Jatkoimme matkaa meren äärelle vanhaan kauppahalliin ja siellä Story-kahvilaan. Sitä on suositeltu minulle ensimmäisen kerran varmaan kaksi vuotta sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi käydä kokeilemassa. Mantelikakku maistui hyvältä teekupin ohella ja maisematkaan eivät olleet hassummat. Taivas oli kirkas ja satama-alue vilkas, joten katsottavaa terassilla riitti.


Koska oltiin sopivasti huudeilla, ehdotin Piikkipaatsamalle drinkkejä Brondassa. BW Restaurantsin ravintolat ovat siitä mahtavia paikkoja, että niistä saa mielettömän hyviä drinkkejä. Drinkkilista on laadittu ammattitaidolla ja joka kerta olen yllättynyt postitiivisesti. Istahdimme Brondassa mukavalle sohvalle nauttimaan drinkeistämme ja olostamme.

Drinkin jälkeen oli vielä sellainen olo, että ei tämä nyt voinut olla tässä. Meidän piti mennä nauttimaan vielä yhdet kuohuviinit Loisteen aurinkoiselle terassille, mutta sielläpä ei myytykään kuohuviiniä laseittain. Loogisesti päädyimme siis ostamaan kokonaisen pullon. Ilta kului rattoisasti loistavassa seurassa auringon helliessä Helsinkiä!

torstai 8. syyskuuta 2016

Elämän pieniä nautintoja eli hyvää teetä ja oikeaa kaakaota

Välillä on mukava antaa ystäville syntymäpäivä- tai joululahjaksi jotain yhdessä tekemistä. Yksi hyvä idea siihen on Salutorgetin iltapäiväteehetki.

Olen käynyt syömässä heidän herkullisen iltapäiväteekattauksensa moneen kertaan ja aina se on ollut yhtä hyvää. Salutorget tuli jälleen mieleeni, kun keväällä mietin synttärilahjaa S:lle. Niinpä sitten eräänä toukokuisena iltapäivänä olin varannut meille pöydän Salutorgetista ja astuimme Etelä-Espalta sisään kauniiseen ravintolasaliin.

Tällä kertaa meille oli katettu pöytä ravintolan puolelta. Toisinaan he tarjoilevat iltapäiväteetä myös baarin puolella muhkeilla sohvilla. Salutorgetissa, varsinkin baarissa, on mielestäni juuri oikea tunnelma iltapäiväteehen!

Valitsimme itsellemme kannulliset teetä teelistalta ja pian saimme jo eteemme yhteisen kerrosvadin täynnä suolaisia ja makeita suupaloja. Koko iltapäiväteemenu löytyy täältä. Toast skagen oli ylivoimainen suosikkini, vaikka kerrosvati sisälsikin monia muitakin herkkuja.

Salutorget tarjoilee myös Gentlemens Tea'tä! Se koostuu kaikesta rasvaisesta ja raskaasta, joten tuon menun jälkeen ei todennäköisesti loppupäivänä tarvitse syödä mitään. Uskaltautuisinkohan kokeilemaan sitä joku kerta...

Olen muuten unohtanut kertoa teille toisestakin loppukeväästä tapahtuneesta mukavasta tapahtumasta. Sain nimittäin odotettua postia Mexicosta! Minulla on teini-iästä asti ollut kirjekaveri Mexicossa ja kirjoittelemme yhä silloin tällöin vanhoja kunnon paperikirjeitä. (Toki kirjeiden väli on harventunut harventumistaan mutta kuitenkin.)

Luin keväällä Eeva Kolun blogista aidosta kaakaosta, johon hän oli ihastunut lomamatkallaan Mexicossa. Olen itse monesti miettinyt, että se purkkikaakao, jota meillä täällä Suomessa juodaan ei taida vastata ihan sitä oikeaa alkuperäistä Väli-Amerikkalaista kaakaota. Eevan kirjoituksesta innostuneena kirjoitin mexicolaiselle ystävälleni viestiä (tällä kertaa kylläkin ihan Facebookin välityksellä) jossa kysyin tunnistaako hän tuon pakkauksen ja voisiko hän kenties joskus lähettää minulle maistiaisia. Ja hänhän lähetti!


Kyseessä on Chocolate Casa Crespon valmistamaa pyöreinä laattoina myytävää kaakaota, joka murenee ja sulaa kuumaan maitoon sekoitettaessa. Yksinään (oli pakko maistaa pala) suklaalaatta maistui katkeralle ja silti sokeriselle, ihan kuin sokeri ei olisi sekoittunut suklaaseen. Mutta kuumaan maitoon sekoitettuna se oli oikein hyvän makuista! Harmillisesti en omistanut oikeanlaisia välineitä, joilla olisin saanut tehokkaasti vispattua suklaan maitoon, mutta pääsin jyvälle mausta sekoittamallakin. Se oli täyteläisempi kuin meidän kaakaomme eikä ihan niin makeaa. Makeutta oli juuri sopiva määrä aikuiseen makuun!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Lomareissulla Keski-Euroopassa osa 6: Strasbourg

Tässä tulee viimeinen matkakertomus viime kesän lomareissustani! On korkea aikakin, sillä seuraavat reissut ovat sopivasti jo suunnitteilla. Jäljellä on enää Strasbourg, ei mitenkään vähäisenä, ehkä enemmänkin helmenä lopussa.


Vietimme Strasbourgissa yhden yön ennen Champagneen ajelemista ja toisen yön sieltä palatessamme. Odotin mielenkiintoista suurkaupunkia ja yllätyin sen kodikkuudesta. Keskusta on rakentunut suurelle saarelle, jolla on ollut asutusta ainakin viimeiset 2 000 vuotta. Se on todennäköisesti myös pitänyt ydinkeskustan kompaktin kokoisena ja kaikki oli suhteellisen lähellä.


Strasbourgista puhuttaessa täytyy huomioida tuo valtavan pitkä historia, joka on ollut poikkeuksellisen vaiherikas. Alue on vuorotellen valloitettu milloin saksalaisten ja milloin ranskalaisten toimesta ja se tietysti näkyy kaupungissa tänäkin päivänä. Vaikka Strasbourg kuuluu nykyään Ranskaan, saksankieltä näkee ja kuulee kaikkialla.

Mielessäni kävi miten paljon inhimillistä kärsimystä on liittynyt rajan liikkumiseen edestakaisin vuosisatojen aikana. Kuinka paljon sukuja ja perheitä se on hajottanut ja miten vaikuttanut kaupunkilaisten identiteettiin. En yhtään ihmettele, jos strasbourgilaisuudesta on tullut kansallisuuteen verrattavissa oleva tunne, kun kovin moni sukupolvi ei ole ehtinyt vielä kasvaa ranskalaisuuteen.


Keskustasaari oli kaunis ja siellä varsinkin La Petite France -alue. Siellä oli paljon idyllisiä saksalaistyylisiä puuristikkotaloja, joita erityisesti halusin tällä matkalla nähdä ja niitä tosiaan tuli sitten nähtyä enemmän kuin kuvittelinkaan. La Petite Francessa oli paljon turisteja ja muutamia ravintoloita. Mekin söimme siellä kerran ja sain ihan törkeän hyvää peruna-homejuusto-kinkku-laatikkoa (ainekset oli kuutioitu ja paistettu uunissa rapean polttavaksi herkuksi - en enää muista mikä tuon laatikkoruoan nimi oli).
 


Saari sisälsi paljon kapeita kujia, joilla oli kiva kuljeskella, mutta niille ei ollut herkkua eksyä pimeässä auton kanssa. Onneksi on navigaattorit! La Petite Francen läheiset kävelykadut olivat viehättäviä ja niillä olisi kuljeskellessa vierähtänyt helposti vaikka koko päivä. Söpöjä pikkuputiikkeja ja isompia kauppoja oli ripoteltu ympäriinsä.


Yllättäen Strasbourgin kahvilatarjonta oli vähäinen. Kuppiloita ja ravintoloita kyllä löytyi, mutta leivos- tai teekahviloihin en montaa kertaa törmännyt. Suurella ilolla laitoin sen sijaan merkille, että ihan vaatimattomastakin ravintolasta saattoi saada laseittain lempirypäleestäni Gewürtztraminerista tehtyä viiniä. Niitä valmistetaan Strasbourgin eteläpuolella Alsacessa.



Mahtava Notre Damen katedraali kohosi talojen välissä muistuttaen kaupungin pitkästä historiasta. On huikeaa ajatella, että vuosina 1647–1874 se oli maailman korkein rakennus!

Paljon lisää historiaa löytyi läheisestä kaupunginmuseosta, jossa käytiin läpi kaupungin monet vaiheet. Opin museossa ainakin sen, että roomalaisten aikaan Strasbourgilla oli vapaan kaupungin status (miten se on edes mahdollista?!). Sieltä löysin vastauksen myös kysymykseen kuka ihme oli Kléber, jonka nimeä viljellään kaupungin kartalla siellä sun täällä (hän oli 1700-luvun sotasankari).


Strasbourg yllätti viihtyisyydellään. Voisin hyvin kuvitella tekeväni piristävän viikonloppupyrähdyksen sinne oikeastaan koska vaan!


Matkakertomukseni edelliset osat voit lukea täältä: Frankfurt (1), Eltville (2), Moselin laakso (3), Burg Eltz ja Trier (4) sekä Champagne (5).

tiistai 30. elokuuta 2016

Seikkailulla Vallisaaressa

Tämän kesän the thing Helsingissä on ollut vasta yleisölle avattu Vallisaari. Selvästi, sillä siellä on nyt ensimmäisen avoimen kesän aikana vieraillut yli 60 000 ihmistä!


Sen suuresta suosiosta emme tienneet sinä helteisenä heinäkuun päivänä, kun suuntasimme sinne S:n ja A:n kanssa. Vallisaari sijaitsee aivan Suomenlinnan vieressä ja sinne pääsee lautalla kauppatorilta. Hyvä, että olimme ajoissa, sillä tosiaan muutama muukin oli jo jonottamassa lautalle pääsyä. Itse saarellakin saimme jonkin aikaa kulkea muun ihmismassan seassa, mutta onneksi ihmisjoukko hälveni pian kaikki omille teilleen. Itse asiassa yllättävän nopeasti, vaikka kulkemista saarella on rajoitettu olemassa oleviin polkuihin.



Saarella on kaksi reittiä ja me kiersimme ne molemmat. Reitit eivät olleet kaikilta osin helppokulkuisia ja esteettömiä, sillä matkalla oli jyrkkiä mäkiä ja sateen kuluttamia kävelyteitä.

Ensimmäinen, Aleksanterin kierros on kolme kilometriä pitkä ja kiertää Vallisaaren yleisölle avoimet osat. Sen varrella on upeita näkymiä Suomenlinnan suuntaan sekä suojaisia eväspaikkoja. S oli tehnyt meille hulppeat piknikeväät salaatteineen, focaccioineen ja kuohuvine juomineen ja pysähdyimme nauttimaan niistä niitylle. Siinä makoillessamme auringossa vierähti muutama hetki, joita nyt viilenevissä säissä voi muistella kaiholla. 


Aleksanterin kierroksen varrella on myös näköalapaikka, jolta voi tarkastella toistaiseksi yleisöltä suljettua osaa saaresta (alla oleva kuva). Saari oli pitkään sotilaskäytössä ja saaren tarkastaminen ja siivoaminen on vielä osittain kesken. Saarella tapahtui vuonna 1937 paha räjähdeonnettomuus, jossa räjähteitä ilmeisesti lensi/pääsi luontoon. Yleisölle avatut reitit ovat kuitenkin turvallisia. Kaikki kielletty tietysti kiinnostaa, joten oli hauska päästä kurkkaamaan suljetulle alueelle, vaikkakin yläpuolelta. Siellä näkyi kaunis luonnontilassa oleva lampi.


Toinen kierros vie Kuninkaansaarelle ja se on pituudeltaan 2,5 km. Kuninkaansaari on yhdistetty Vallisaareen kapealla kävelysillalla. Sieltä löytyy pieni suojainen uimaranta, joka oli seuraava pysähdyspaikkamme. Istuskelimme kallioilla ja minä kävin uimassa. Vesi oli raikasta.


Saarella oli monenlaista maisemaa enkä yllättynyt lukiessani opastauluista, että Vallisaari on tutkitusti eläin- ja kasvilajistoltaan Helsingin runsaimpia. Se on toiminut suojaisena turvapaikkana monelle lajille. Toivottavasti se ei muutu, vaikka saari on nyt avattu vierailijoille.


Meillä vierähti saarella koko päivä. Saaren opaskarttoja jaettiin lautalla ja kaikki polut oli myös hyvin opastettu, joten eksymisen vaaraa ei ole. Oman jännittävän lisänsä saarelle toi vanhat sotilasrakennukset, joita oli hauska tutkia. Pidin Vallisaaresta enemmän kuin Suomenlinnasta, koska se ei ollut niin kulunut ja koluttu kuin miltä Suokki usein tuntuu. Toivon, että saari säilyy sellaisena ja että vierailijat kunnioittavat Vallisaaren luontoa.


Lisätietoa saaresta ja opaskartta löytyy esimerkiksi täältä.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Vikana päivänä taidenäyttelyssä

No, ei nyt aivan viimeisenä näyttelyn aukiolopäivänä, mutta paljosta ei puutu. Mikä siinä on, että näyttelyt ovat yleensä viikkoja ellei kuukausi auki ja sitten kuitenkin herään niiden viimeisellä aukioloviikkona siihen, etten ole vieläkään käynyt katsomassa niitä? Ja sitten tulee iso säätö, että saan mahdutettua museon tulevalle viikolle. Mikä ratkaisuksi? Ihan ekoina viikkoinakaan ei viitsi ängetä innokkaiden ryysikseen.

Eilen havahduin siis siihen, että Kansallismuseon Veden kätkemiä huoneita -näyttely on vain ensi sunnuntaihin asti auki. Laitoin sen merkille jo kesän alussa ja niin vaan se kesä hurahti ohi eikä sopivaa ajankohtaa tullut vastaan. Nyt sitten vaihdoin kalanterissani kuntosalikäynnin museokäyntiin.


Veden kätkemiä huoneita on Jaakko Heikkilän valokuvanäyttely Venetsian aatelisten palatseista, joissa on vielä nähtävissä vanhaa loistoa ja kimallusta. Kovasti vaan vanha maailma alkaa hapertua ja monissa valokuvissa oli mielestäni varsin surullinen tunnelma. Kuvissa näkyi upeasti ylläpidettyjä palatseja, mutta myös ränsistyneitä ja tunkkaisia juhlasaleja. Päällimmäisenä jäi mieleen se, etten haluaisi itse asua tuolla tavoin.


Erityisesti valokuvat, joissa vesi oli elementtinä mukana (esim. ylin kuva), olivat hienoja. Syvän sininen utuisuus oli satumaista ja kiinnostavaa. Myös muutamat kuvat Venetsiasta näyttivät kovin toisenlaisen kuvan kaupungista kuin mitä turistit näkevät.


Aateliston ja palatsien kuvista sen sijaan puuttui tarina ja taustatiedot, joita niin kipeästi kaipaan monissa valokuvanäyttelyissä. Kuvien yhteydessä ei ollut oikeastaan mitään tietoja kohteesta, muuta kuin henkilön/palatsin nimi. Vähäiset tekstiplakaatit (esim. Jaakko Heikkilän esittely) olivat niin pienellä präntillä, että vain pari ihmistä mahtui kerrallaan plakaatin eteen sitä lukemaan. Siksi kokemus jäi omalta kohdaltani vajaaksi.

Enemmän taustatietoa olisi löytynyt valokuvista julkaistussa kirjassa, jota hiukan selasin. Siellä olisi kerrottu enemmän aatelisista Venetsiassa: miten aateluus saatiin (ostamalla, hinta nykyrahassa muistaakseni 11 miljoonaa euroa) ja mitä se käytännössä tarkoitti. Niitä tekstejä olisi toivonut myös osaksi näyttelyä.


Valokuvat olivat varmasti taidokkaita ja ammattitaidolla otettuja. Voin suositella sunnuntaihin asti auki olevaa näyttelyä kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille!

Toinen näyttely, jonka kanssa meinasi käydä perinteisesti, on Helsingin kaupunginmuseon Museum of Broken Relationships. Sinnekin piti mennä kesälomalla, mutta loman lopussa tajusin että niin vain jäi sekin käymättä. Se näyttely on kuitenkin auki vielä 11.9. saakka, joten sinne sinäkin ehdit vielä halutessasi.

Museum of Broken Relationships on koottu kahden kroatialaisen taiteilijan, Olinka Vištican and Dražen Grubišićin, aloitteesta. He keksivät idean perustaa näyttely esineistä, jotka liittyvät katkenneisiin suhteisiin. Anonyymit henkilöt ovat lahjoittaneet näyttelylle esineitä (suomalaisilta on myös kerätty tätä näyttelyä varten esineitä) ja jokaisesta esineestä oli lahjoittaja kirjoittanut lyhyen tai pidemmän tarinan. Tarinat oli puolestaan koottu vihkoseen, joten näyttelyssä edettiin esineeltä toiselle vihkosta tarinoita lukien. Vihko oli muuten toimiva konsepti! Siitä oli helppo lukea tarinat omaan tahtiin.


Oma vierailuni museossa oli siitä hämmentävä, että museon aulassa oli hyvin hiljaista sunnuntaipäivänä, mutta astuessani näyttelysaliin ymmärsin, että täällähän ne kaikki ihmiset ovatkin. Hartaassa hiljaisuudessa runsaslukuinen ihmisjoukko eteni esineeltä toiselle lähes täydellisessä jonoasetelmassa, jonka vain suomalaiset osaavat. Näyttelyvieraissa oli paljon nuoria ja miehiä. Luulisin, että kaupunginmuseo on ehkä tavoittanut tällä näyttelyllä sellaisia yleisöjä, jotka eivät käy usein museoissa. Hieno juttu!


Odotin kovasti pääseväni katsomaan näyttelyä, mutta olin myös kuullut laimeita kommentteja siitä. Minua näyttely kuitenkin kosketti, jotkin tarinat tietysti vähemmän ja jotkin toiset enemmän. Sanallinen ilmaisu on selkeästi minua juttuni ja varsinkin jos se yhdistetään kuviin tai esineisiin.

Kyllä tuli tippa linssiin esimerkiksi esineen 55 kohdalla. Se oli A4-kokoinen kuitti eutanasiasta ja siinä luki: "Hillevin kasvain on kasvanut niin suureksi, että vaikeuttaa jo kävelemistä. Päädytään Hillevin eutanasiaan turhien kärsimysten välttämiseksi. Otamme osaa suruunne ja voimia arkeen ilman Hilleviä!"

Hillevi oli kääpiösiili.

lauantai 20. elokuuta 2016

Lomareissulla Keski-Euroopassa osa 5: Champagne

Moselin laaksosta matka jatkui Champagnen alueelle Ranskaan (tosin Strasbourgin kautta, mutta siitä enemmän hieman myöhemmin). Suuntasimme ensimmäisenä Champagnen alueen pääkaupunkiin Reimsiin, jossa yövyimme. Sinä iltana maistoin eräässä kävelykadun ravintolassa ensimmäistä kertaa periranskalaista herkkua, sammakonkoipia. Ne olivat suussasulavia ja herkullisia! Yllätyin, että niiden liha oli niin kalamaista. Todella hyvää! Söimme sammakon reisiä ja etanoita alkupalaksi ja valtavat vuohenjuustosalaatit pääruoaksi. Kyllä ranskalaiset osaa laittaa ruokaa!

Seuraavana aamuna selvittelimme mahdollista vierailua johonkin Reimsin shampanjataloista (suosittelen tekemään sen etukäteen...) ja päädyimme kierrokselle Taittingerille. Sen "kartano" tai päärakennus oli yllättävän vaatimaton eikä sitä oikein voinut verrata siihen loistoon, jonka kohtasimme myöhemmin päivällä Épernayn shampanjakadulla esimerkiksi Möetillä. Vaikka rakennus oli päältä ehkä vaatimaton, se piti silti sisällään ja erityisesti alapuolellaan huikeita paikkoja.

Taittingerin shampanjatalo on nimittäin rakennettu 1400-luvun munkkiluostarin paikalle ja viinikellaritilat ovat edelleen osin samoja. Munkkien käytävät sijaitsevat 12 metriä maan pinnan alapuolella, joten portaissa oli jonkin verran laskeutumista. Uudemmat käytävät on sen sijaan rakennettu 18 metriä maan pinnan alapuolelle ja niiden avulla on yhdistetty vanhat munkkien käytävät vielä vanhempiin, 20 metriä maan pinnan alla sijaitseviin, roomalaisten 300-luvullan rakentamiin käytäviin. Roomalaiset eivät kuitenkaan säilyttäneet käytävissään viinejä vaan louhivat kalkkia! Talttojen jäljet ovat edelleen nähtävissä korkeissa louhoksissa!


Kalkkikivimaaperä on Shampagnen alueen erikoisuus ja se tekee shampanjasta shampanjaa. Ilmeisesti se on paitsi kasvuolosuihteiltaan hyvää, se on myös pullojen säilyttämiseen oivallista, sillä kalkkikivi pitää luolat oikean lämpöisinä. Seinät imevät itseensä kosteutta ja ne tuntuvat käden alla pehmeiltä. 

Luolakokonaisuus oli hämmentävä. Käytäviä Taittingerilla on yhteensä neljä kilometriä Reimsin alla ja ne sisältävät noin kolme miljoonaa pulloa. Aikoinaan käytävät ovat olleet yhteydessä läheisiin muihin shampanjataloihin ja kaupungin keskustaan, mutta 70-luvulla ymmärrettiin, että käytävät tarjosivat aikamoisen mahdollisuuden muiden sabotoida shampanjatalon tuotteita. Siksi käytävät suljettiin.

Munkkien rakentama portaikko

Mielenkiintoisen kierroksen ainaka opin muun muassa sen, että mitä pienemmät kuplat shampanjassa on, sitä hienompaa ja kalliimpaa juoma on.

Kierros päättyi takaisin maanpinnalle Taittingerin maistelutilaan, jossa saimme lasilliset shampanjaa. Hyväähän se oli. Näyttelytilan seinälle oli kerätty puulaatat kaikista yrityksistä ja kohteista, joihin Taittingerin shampanjaa toimitetaan. Pikkuinen Suomikin löytyi sieltä pienen etsimisen jälkeen.


Seuraavaksi ajelimme Épernay'hen, jossa sijaitsee Reimsin ohella monien shampanjatalojen näyttelytilat. Épernay on pieni kaupunki, joka ei tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta. Osaksi se saattoi johtua ilmasta, joka oli epävakainen.


Kävelimme Avenue de Champagnea ja pistäydyimme Möetin näyttelytilaan. Siellä oli ihan erilainen loiste ja yltäkylläisyys kuin vaatimattomamman Taittingerin tiloissa. Möet on selvästi panostanut enemmän brändiinsä ja mainontaan...


Näimme upeita sisäänkäyntejä ja vietimme rauhallisen iltapäivähetken kaupungintalon puistossa auringon paisteessa. Hetkeä hieman häiritsivät pikkuiset ötökät, jotka hullaantuivat A:n keltaiseen villatakkiin ja yrittivät tehdä lähempää tuttavuutta. Karistimme öttiäiset kintereiltämme ja jatkoimme matkaa.


Épernaystä löytyi ihana leivoskahvila, josta sai haudutettua teetä ja jonka leivostiskin edessä meinasi iskeä todellinen runsaudenpula ja hämmennys. Jotenkin sain kuitenkin valittua suklaamoussella täytetyn tuulihattutyyppisen leivoksen, ja ehkä maailman hitaimman palvelun avulla pitelimme sopivasti sadetta, käytimme tehokkaasti hyväksi paikan wifiä ja herkuttelimme sokeripommeilla.


Sitten jatkoimmekin matkaa. Meitä hämmensi sekä Ranskassa että Saksassa se, että viinipellot sijaitsivat niin lähellä autoteitä, vilkkaitakin sellaisia. Mietimme kauhulla kaikkia pakokaasuja ja myrkkyjä, joita viineihin täytyy sillä tavalla tarttua. Käsittämätöntä! Maisemat tietysti olivat todella kauniita.


Illaksi suuntasimme pieneen kylään nimeltä Ludes, jossa vietimme seuraavan yön pienellä Ployez-Jacquemartin shampanjatilalla. Paikka oli hurmaava ja suosittelen lämpimästi, jos ikinä liikut näillä seuduilla. Itsekin kuulin siitä ystävän suosittelemana ja olen ikionnellinen, että tartuin neuvoon.


Ployez-Jacquemartin päärakennuksessa on viisi huonetta, joita vuokrataan Bed & Breakfast -tyyliin. Kartano ja huoneet on sisustettu kauniisti ja eri tyyleillä (huoneista löytyy kuvia nettisivuilta) ja jokaisen huoneen yhteydessä on kylpyhuone. Myös yhteiset tilat on sisustettu hyvällä maulla ja aamiaista syötiin yhteisen pöydän ääressä. Oli hauska nähdä ja kuulla minkälaisia muita matkalaisia kartanossa oli yöpynyt samana yönä ja minne kunkin matka jatkui. Olimme aika kansainvälinen porukka!


Henkilökunnalta saimme huonetta varatessa vinkin tehdä pöytävaraus kivaan ravintolaan noin 10 minuutin ajomatkan päässä hotellilta ja näin teimme. Ymmärsin, että Ludesin kylässä ei juurikaan ole ravintoloita, joten auto on tällä seudulla pakollinen. Suositeltu ravintola oli fine dining -ravintola Le Relais de Sillery.

Aivan loistavan henkilökunnan ja herkullisen ruoan ansiosta illasta kehkeytyi yksi koko matkan parhaista. Valitsimme yllätysmenun ja (tietysti) lasit shampanjaa, ja kun siihen lisäsi vielä muutaman kokin tervehdyksen, olin aivan ähky kun vyöryin useampaa tuntia myöhemmin illallisen jälkeen autolle. Ennen jälkiruokaa kävimme hiukan jaloittelemassa ravintolan puistossa kauniin lammen rannalla.

Verigreippisorbettia "suun puhdistamiseen"

Hotellille palattuamme kävimme nappaamassa "minibaarista" pullon talon roséeshampanjaa (á 15,90 €) ja istuskelimme hetken talon olohuoneessa nautiskellen juomasta ja pimenevästä illasta.

Seuraavana päivänä osallistuimme kierrokselle Ployez-Jacquemartin viinikellarissa. Kellari oli tietysti paljon pienempi kuin ison Taittingerin talon, mutta mielenkiintoista oli nähdä erilainen viinikellari. Myös tämä viinitila on vanha ja kuulimme miten toisen maailmansodan aikaan osa viinikellarista oli muurattu umpeen, jotta saksalaiset valloittajat eivät olisi vieneet kaikkein hienoimpia shampanjoita. Kuulimme myös, että Ployez-Jacquemartilla shampanjapullot kypsytetään loppuvaiheessa lähes täysin alassuin, mikä on epätavallinen tapa.

Shampanjapulloja kypsymässä

Näimme myös innovatiivisen tavan käyttää tarpeetonta autotallia. Jos on ylimääräisiä viinitynnyreitä, niitä voi tosiaan pinota vaikka autotalliin...


Kierroksen lopuksi saimme maisteltavaksemme kahta Ployez-Jacquemartin shampanjaa. Ne olivat herkullisia ja oli kiva saada maistaa erilaisia shampanjoita, sillä niitä harvemmin saa tällä tavalla vertailtua. Tilalta olisi saanut tietysti ostaa myös pulloja kotiinviemisiksi, mutta itse arkailen laittaa pehmeään matkalaukkuuni pulloja lentokoneen ruumaan kuljetettavaksi, joten jätin ostokset tällä kertaa väliin. Vierailu oli silti ikimuistoinen!


Matkakertomukseni edelliset osat voit lukea täältä: Frankfurt (1), Eltville (2), Moselin laakso (3) sekä Burg Eltz ja Trier (4).