torstai 10. huhtikuuta 2014

Upea Kaija Koo

Olen kuunnellut viime päivinä pitkästä aikaa runsaasti Kaija Koon musiikkia. Kipinä siihen tuli viime viikonloppuna Tavastialta, jossa Kaija heitti kaksi loppuunmyytyä keikkaa. Meillä oli H:n ja E:n kanssa toiseen liput, mutta E ei päässytkään kun häneen iski kamala tauti. Se oli harmi, sillä keikka oli mahtava!


En ole tajunnut kuinka omistautunut fanijoukko Kaijalla on. Tavastia-kokemukseni perusteella Kaija-fanit ovat hauskoja, iloisia, estottomia ja omistautuneita eli oikein mukavaa sakkia. Tunnelma oli kutakuinkin samanlainen kuin tällä muutama vuosi sitten Apollossa kuvatulla videonpätkällä.


Kaija esitti monipuolisesti uusia ja vanhoja biisejä. Joukossa oli sellainenkin biisi, jonka hän esitti aikoinaan esiintyessään Tavastialla ensimmäistä kertaa 34 (!) vuotta sitten. Pisti hetkeksi miettimään kun suhteutin sen omaan ikääni... Muutenkin olin kovasti vaikuttunut Kaijan lavapersoonasta. Upea, rohkea nainen, joka ei pahemmin välitä mitä muut ajattelevat. Siinä mielessä loistava esikuva faneilleen.


Kaijalla on kiertueellaan mukana loistava bändi, jonka soittoa oli ilo katsoa ja kuunnella. Biisien live-sovitukset olivat toimivia ja osuvat kauniit sanoitukset tulivat hyvin esiin. Uusi levy julkaistaan huomenna perjantaina!

Kaija moshaa


Biisit jäivät siinä määrin soimaan päähän, että viime päivinä on tullut kuunneltua runsaasti Kaija Koota. Erityisesti Vanhaa suolaa ja loistavaa uutta biisiä Kuka sen opettaa. Jotta pääsisin irti Kaijasta, laitoin levysoittimeen (siis ihan LP!) Miljoonasadetta, minkä johdosta päähän on nyt juuttunut Voipallo, Marraskuu ja Murheenkryynit sekä muut Heikki Salon loistavat lyriikat. Voi tätä elämää... 

2 kommenttia:

  1. Mä oon ollut Kaija fani teinistä asti! Keikalle pitäisi kyllä ehdottomasti joskus raahautua, osaan "kaikki" sanat ulkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaija on ihan mahtava! Ja varsinkin erinomainen live-esiintyjä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!